Päivitystä

Onpas taas vierähtänyt aikaa viimeisestä päivityksestä. Tapahtumia on riittänyt joten ei ole tullut välillä koko blogi mieleen 🙂

Toukokuun puolessa välissä käytiin seitsemän yön Karibian-risteily. Tällä kertaa mentiin itäiselle Karibialle Royal Caribbean Oasis of the Seas -aluksella. Se on vastaava, kuin millä mentiin reilu vuosi sitten tammikuussa. Reitti lähti jälleen Miamista ja ensimmäinen rantautuminen tapahtui Haitin Labadee:ssä, minne Royal Caribbean on rakentanut oman lomapaikkansa. Siellä rantsulla vietettiin päivä. Toisena rantautumisena yhden meripäivän jälkeen oli vuorossa Jamaica ja Falmouth kaupunki. Kaupunki muistuttaa enemmän ehkä hökkelikylää. Meillä ei ollut mitään retkiä varattuna, joten päätettiin vain viettää pari tuntia kaupungilla ihmetellen. Kolmas rantautuminen oli Mexicon Cozumel missä käytiin kaupungilla syömässä. Itse laivalla aika rientää todella nopeaa, kun tekemistä on aamusta iltaan. Toki ruokailut muodostaa yhden kokonaisuuden, sillä siellä tulee syötyä kohtuullisen runsaasti 🙂 Aamiainen ja lounas on buffet tyylisiä, kun taas illalliset on Ala Cartea. Nopeaa meni seitsemän yötä tuolla ja joskus pitää kyllä lähtä taas uudestaan.

20140512-IMG_2081

Risteilyltä kun tultiin, niin meille tuli vieras kylään Suomesta. Päätettiin lähteä käymään parin päivän roadtrip Austinissa ja San Antoniossa. Paluumatka ajeltiin pienempää tietä takaisin pohjoiseen ja koukattiin Hill Country -alueen ja viinitilojen kautta. Matkaan mahtui shoppailua ja turistina olemista.

20140522-IMG_2448

Roadtripiltä kun oltiin saavuttu, niin itse pakkasin laukun ja matkasin seuraavana päivänä Hong Kongiin työmatkalle. Siellä meni viikko kohtuullisen nopeasti.

20140528-IMG_2487

20140527-IMG_2483

Nyt eletäänkin jo kesäkuun alkua ja viime viikolla piipahdin San Diegossa parin päivän työreissulla. Aamulenkillä tuli kiivetty hotellin vieressä olevalle kukkulalle ja harmiksi aamusumu ei ollut vielä ehtinyt haihtua niin ei saanut hienompia kuvia. Kävästiin myös La Jollan alueella iltasella.

20140604-IMG_2527

20140605-IMG_2555

Eilen käytiin katsomassa paikallisella radalla Indycar-kisat. Eipä ollut noita ennen tullut käytyä katsomassa, joten mielenkiinnosta käytiin nyt ne vielä katsomassa.

20140607-IMG_3789

F1 GP Austin

Viikonloppuna käytiin Austinissa kattelemassa Formula 1 kisa. Lähdettiin matkaan jo torstai-iltana ja tarkoitus olikin käydä katsomassa myös harjoitukset. Hotelli varailtiin jo joskus kesällä hyvissä ajoin Round Rockista. Matkaa radalle oli reilu 40km hotellilta motaria pitkin. Piipahdettiin me Austinin keskustassakin yhtenä iltana.

Harjoitus- ja aika-ajopäivinä istuskeltiin nurmialueilla joten nähtiin rataa monelta eri kulmalta. Meillä oli paikat ysimutkan katsomossa, missä istuskeltiinkin sitten kisan aikana. Katsomo oli aika ahdas ”lankkupenkkeineen”, vaikkakin paikoilta näki hyvin rataa. Jos vielä joskus tuonne menisi, niin varmaan otettaisiin ihan nurmipaikat jos ei sitten menisi pääsuoran varteen kattelemaan. Sieltä kun näkisi myös varikkotoimintaa hyvin kisan aikana.

Liikennejärjestelyt toimivat hyvin. Meillä oli parkkipaikka kauempana, mistä oli bussijuljetus noin 10 minuutin kävelymatkan päässä. Jonoja ei käytännössä ollut perjantaina ja lauantaina. Kisapäivänä poislähtiessä piti jonotella noin puolituntia, mikä ei ollut ongelma siihen nähden kuinka paljon siellä oli ihmisiä.

Antigua, osa III

Antigualla oli aika sopiva keli, joten asunnossa ei ollut ilmastointia eikä edes ikkunoita. Tai no ikkunoiden tilalta oli ritilät, mitkä pystyi kääntämään auki/kiinni riippuen paljonko haluaa saada tuulta sisään. Oli niissä kuitenkin sääskiverkot, sillä jonkin verran siellä oli erinäisiä lentäviä ötököitä. Varsinkin illalla niitä meinasi olla ihan tarpeeksi 🙂

20130707-IMG_0178

Saari oli todella rehevää kasvillisuuden puolesta ja tiet oli tämmöisiä pieniä jopa Suomen mittakaavassa.

20130707-IMG_3967

20130707-IMG_3976

20130707-IMG_3979

20130707-IMG_3980

Pieni sadekuurokin saatiin päälle, kun oltiin rannalla. Kohtuullisen nopiaa se meni kuitenkin ohi.

20130707-IMG_3998

DCIM101GOPRO

Montuista voi ilmoittaa tämmöiselläkin merkillä.

20130707-IMG_4016

Meidän pieni vuokrakottero. Saarella ajettiin kuten briteissä, joten sai vähän totutella ettei laita pyyhkimiä päälle kun piti vilkuttaa.

20130707-IMG_0203

Käytiin sunnuntain BBQ-illassa syömässä paikallista grillisapuskaa. Mäenpäältä oli hyvät maisemat alas meidän asunnon suuntaan.

20130707-IMG_0231

2013_07_07_Panorama1

Antigua, osa II

Mökissä ei ollut grilliä joten sellainen meidän piti hankkia. Tarkoitus oli ostaa joku pieni pallogrilli, mutta sellaista ei löytynyt niin tyydyttiin kertakäyttögrilliin. Tuota grilliä me sitten käytettiin useampana päivänä täyttämällä se vain uusilla hiilillä. Taidettiin rikkoa kaikkia ohjesääntöjä siinä, jos sitä lappua oli uskominen 🙂

Ensimmäinen kokeilu nakeilla, että miten se grilli toimii. Ei ollut minkäänlaista hajua, että minkälaisen lämpötilan hiilet tekevät joten piti vähän harjoitella.

DCIM101GOPRO

Tämmöinen setti siitä tuli lounaaksi. Hyvin toimi grilli, vaikkakin on foliosta.

20130706-IMG_0148

Maisemasta tuli napsittua vähän väliä kuvia kun siinä tuli oltua pihalla suurin osa ajasta kun ei oltu liikenteessä.

20130706-IMG_0100

Puhelimella otettu panoraama.

20130706-IMG_1213

Yritys saada maisema ja sisätila samalla kertaa kuvaan. Aika haasteellinen oli aurinkoinen ilma ja kohtuullisen hämärä sisätila.

20130706-IMG_0118

Pieni seuralainen.
20130706-IMG_0125

Kuva keskustan linja-autoasemalta. Kohtuullisen alkeellisen oloinen oli joiltakin osin tämä saari.
20130706-IMG_3960

Paikallista janojuomaa.
20130706-IMG_0165

Hiilet lähikuvassa.
20130706-IMG_0160

Iltapäivän ruokasetti. Jonkinlaista ohuehkoa lihaa löyty ja ihan hyvää siitä sai aikaiseksi. Maissia ja pottua kaverina.
20130706-IMG_0171