Viikonloppu ja otuksia

Lauantaipäivä alkoi auton pesemisellä, kun oli taas vierähtänyt reilu aikaa kun sen viimeksi pesin. Pari kuvaakin tuli napattua kännykällä autosta.

Auto pestynä
Auto pestynä

20130518-IMG_1075 copy

Lauantaina oli myös firman kevätkekkerit, missä oli pienimuotoista kisailua ja toki syömistä. Ruokana oli paikalliseen tyyliin kunnon BBQ-ruokaa.

BBQ
BBQ

Santsikierros piti vielä ottaa, sen verran hyvää oli.

Ateria
Ateria

Tämän päivän juoksulenkillä tuli tämmöinen käärme vastaan. Perjantaina käärmeitä tuli bongattua ennätysmäärä, kun näin kolme käärmettä. Suurin niistä oli joku reilu 1,5 metrinen. Tänään ei tullut nähtyä muita, kuin tuo yksi.

Käärme
Käärme

Tänään tuli nähtyä myös maalle eksynyt kilpikonna, joka mietti että miten aidan läpi pääsisi jatkamaan matkaa. Joku tyyppi oli sitä yrittänyt siirtää, mutta kilppari oli ottanut kynnet esiin ja ruvennut äänteleen sen verran vihaisesti, että oli jäänyt yritykseksi. Nuo kynnet voi myös tehdä pahaa jälkeä. Annettiin sen sitten jäädä siihen makoilemaan.

Kilppari
Kilppari

Raakasuklaata

Mekin päätettiin kokeilla tehdä itse raakasuklaata, koska siitä on viimeaikoina ollut juttua vähän vaikka missä. Raakasuklaan pääraaka-aineet on puhdas kaakaojauhe ja rasva (joko kaakaovoi tai kookosöljy). Kaakao voita metsästettiin useammastakin kaupasta, mutta mistään sitä ei oikein löytynyt. Jos löytyi, niin paketti oli niin pieni ettei yhdellä olisi tehnyt mitään. Päädyttiin sitten kookosöljyyn, missä on ehkä aavistuksen kookoksen makua mukana (ylläri). Reseptejä löytyy netistä vaikka kuinka paljon ja me päädyttiin nyt kokeilemaan ihan perus suklaata, mihin ei lisätty muita kuivajauhoja kuin kaakaota. Sokeria ei yleensä käytetä ollenkaan, mitä esim. normaalisti kaupasta ostettavassa maitosuklaassa on iso osa. Makeutukseen käytettiin juoksevaa hunajaa ja vaniljauutetta. Lopputulos oli aika voimakkaan makuinen suklaa, mutta toisaalta yhden palan kun ottaa niin sillä saa kuitattua suklaahimon 🙂 Pakkasessa suklaa säilyy useamman viikon. Seuraavalla kerralla voisi lisätä jotain ”keventävää” ja ei niin voimakkaan makuista jauhetta. Superfoodeista löytyy paljon erilaisia vaihtoehtoja.

Perustarvikkeet suklaan tekemiseen
Perustarvikkeet suklaan tekemiseen
Kookosöljy rupeaa sulamaan
Kookosöljy rupeaa sulamaan

Kookosöljy sulaa reilussa huoneenlämmössä, joten sulattaminen oli helppoa lämpimässä vesihauteessa. Kun rasva on sulanut, kaikki ainekset sekoitetaan keskenään. Kun kaikki ainekset on sekoitettu keskenään säädetään maku kohdilleen lisäämällä esim hunajaa, suolaa jne.

Suklaan temperointia
Suklaan temperointia

Sekoituksen jälkeen suklaamassa temperoidaan että saataisiin se ”oikean suklaan” ulkonäkö ja maku. Temperoinnissa massa ensin jäähdytetään 27 asteeseen, minkä jälkeen se taas lämmitetään 32 asteeseen. Kun massa on kohonnut 32 asteeseen, se kaadetaan muotteihin.

20130322-IMG_9489

20130322-IMG_9491

Pähkinöitä mukaan
Pähkinöitä mukaan

Kun suklaa on saatu muotteihin, muotit laitetaan pakkaseen. Ensimmäiset makupalat on valmiina reilun 30min kuluttua. Tämmöisiä niistä tuli ja nähtävästi temperointikin onnistui nappiin näin eka kerralla 🙂

Konvehdit valmiina
Konvehdit valmiina

Jumppaputkilo, foamroller vai mikä lie …

Täällä on melkein joka kaupan hyllyllä tarjolla noita ”foamrollereita” eli tuollaisia putkiloita (pilatesrulla termiä näytetään suomessa käytettävän). Päätin ostaa ja kokeilla tuota, koska jaloissa meinaa olla erilaisia kiputiloja, milloin missäkin kohtaa, riippuen päivästä. Tuon avulla voi itse hieroa (tai ainakin yrittää) jumissa olevia paikkoja auki. Vielä en ole sillä jalkoja yrittänyt hieroa, mitä nyt kokeillut vähän vasta. Aika näyttää, että miten hyvin tuo auttaa. Tuli ostettua myös tuollainen vyölaukku, mihin saan puhelimen ja avaimet laitettua. Lenkeillä ei ole aina puhelin mukana, vaikka hyvä se olisi olla hätätilanteiden takia.

Jumpparulla

Täällä on nyt kelit makkeimmillaan juoksemista ajatellen. Sellainen reilu +10 astetta varjossa, auringonpaiste ja ilmankosteus matala.

20130217-IMG_0850

Käytiin tänään kokeilemassa autenttista ”BBQ” paikkaa (North Main BBQ), missä saa erilaisia grillattuja juttuja syödä niin paljon kuin maha vetää. Joskus aikoinaan tuo oli niin sanottu ”kympin paikka”, mutta nykyään ei ihan kympillä enää pärjää 🙂

BBQ

Huomenna onkin vapaapäivä täällä, joten saa nauttia pitkästä viikonlopusta.