Maastossa ja vuoden eka päivitys

Aika mennä rientää ja vuonna 2017 ei ole tullut tehtyä yhtään päivitystäkään. Sivusto kuitenkin on ja pysyy toistaiseksi. Onhan täältä kiva ja hyvä hakea aina jotain juttuja. Esimerkiksi viime viikolla kaivelin Cooper-taulukot täältä kun kävin kaverin kanssa juoksemassa.

Tämä vuosi oli taas taukoa triathlonista, koska jalka ei ota parantuakseen. Parilla lääkärillä käynyt, mutta diagnoosia ei vielä ole. Omadiagnoosi kertoo, että se olisi piriformis, mutta täysin varma en ole. Siihen olen netistä kaivellut sopivia hoito-ohjeita. Jos ei se nyt pian ala hellittämään, niin yritän saada jalan kuvattua, jotta saataisiin oikea diagnoosi ongelmalle. Joroisen jouduin perumaan tältä kesältä taas vaihteeksi. Kävin kuitenkin Tahko MTB kisan ajamassa, koska jalka kestää ihan hyvin pyöräilyä. Kesäkuussa 2018 olisi tarkoitus kisata Ironman Finland 70.3 kisassa, eli Lahdessa järjestettävässä triathlonin puolimatkan kilpailussa.

Tänään kävin hieman pidemmän rennon lenkin ajelemassa maastossa. Olipahan nätti keli ajella maastossa tänään. Tällä kertaa otin kahvitkin termariin ja ajattelin ajella hieman pidemmän kaavan mukaan. Semmoinen 4,5h reissu ja asfalttia tarvi koskea vain kun ylitti tien. Välillä meinas olla juurakoiden kanssa taistelua mutta vastapainoksi oli sileää soratietä ja pitkospuita 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.