Tässäpä oma kertomus Joroisen triathlonista ja miten se meni.
Valmistelut
Edellisenä iltana saavuttiin paikalle ja tutustuttiin kisa-alueeseen. Käytiin inffossa ja käytiin viemässä varusteita omille paikoilleen. Pyörän vein jo illalla katsastukseen ja lähtökarsinaan odottamaan. Jo kisa-aamuna oli lämmintä, melkeinpä jopa kuuma joten hyvältä vaikutti. Tosin kertaakaan ei tri-treeniä ollut tänä vuonna tullut tehtyä semmoisissa lukemissa 🙂 Aamupala oli aikalailla normaali, noin 3 tuntia ennen paukkua. Pekonit ja muut raskaat jätin syömättä. Siitä sitten energiajuomaa tankaten ja lopetin/vähensin noin tuntia ennen paukkua.
Uinti
Uinnin startissa asemoin itseni ryhmässä vähän keskisijoille rannalla. Paukusta juoksu veteen ja kauhomaan ja muutaman sekunnin sai etsiä uraa, mutta kohtuullisen hyvin se löytyi kun ei väistänyt. Navigointi oli kohtuullisen helppoa, sillä poijut oli aika isoja. Vesi oli sopivan viileää, ettei tullut kuuma. Vauhtina pidin semmoista rennon ”kovaa”, mutten puristanut liikaa. Uinti meni lopunperin hyvin, mitä nyt sai väistellä ristiin uivia kavereita kokoajan. Välillä tuli uitua melkein jonkun yli ja taas välillä joku tuli niskaan. Edellisiä ikäryhmiä rupesi tulemaan vastaan jossain vaiheessa joten niitä sai väistellä.
T1
Rantautuminen ja suunnistaminen kohti omaa välinepussukkaa. Vaikka olin paikan katsellut, niin silti ei oikea väli löytynyt kerralta. Eipä siinä kuitenkaan ollut kiire. Rauhallinen vaihto, pyöräilykengät jalkaan, kypärä päähän ja menoksi taas. Jotenkin sain juostessa irroteltua ketjunkin mutta se meni aikalailla helposti takaisin paikoilleen.
Pyöräily
Pyörä lähti liikkumaan tosi liukkaasti heti alusta alkaen ja vaikka sykkeet huiteli uinnin jälkeen missä sattuu niin annoin jalkojen tehdä työtä koska ei tuntunut pahalta ja tarvetta puuskuttamiseen ei ollut. Jossain vaiheessa aloin harjoittelemaan ensimmäisen geelin avaamista ja se melkein onnistuikin. Tosin puolet geelistä tippui maahan, käsille ja sotkien koko pyörän. No sokeri toimi hyvänä grippinä joten ote ei ainakaan lipsunut tuon jälkeen J Jossain vaiheessa meinasi vauhti hirvittää että mitähän tästä tuleekaan kun ei 40kmh vauhdeissa ole ennen menty … niin ylämäkeen. Voimia tuntui olevan joten yhä jatkoin jengaamista ja urheilujuoman juomista. Vaikka kisassa oli peesauskielto, niin ihmeen paljon peesijonoja siellä näkyi. Välillä meinasi porukka puuroutua, mutta siinä yritin parhaani tehdä että välimatkat säilyisi. Parhaimmillaan alamäessä vauhdit meni reilusti 50kmh yläpuolelle, missä pääsikin vähän nauttimaan ilmavirrasta joka viilensi. Pyöräilyn aikana huomasi, että osalla oli todennäköisesti wattimittarit tai sitten ne ajoi liika varovaisesti, sillä ylämäissä osa melkein pysähtyi matelemaan mutta alamäessä ne taas painoi edelle. Isompaa keskaria ajatellen pitäisi tehdä melkeinpä juuri päinvastoin 🙂
T2
Juoksun vaihtoon sai juosta aluksi pyörän kanssa tovin matkaa ja etsiä pyörälle paikka. Jaloissa tuntui kohtuudelle, mutta ei minkäänlaisia kipuja tjms, ehkä aavistus krampin oireita toisessa reidessä mutta ei haitannut mitenkään. Tässä vaiheessa meinasin käydä kusella, mutta päätin että hätä ei ole niin suuri joten jätin sen tekemättä. Rauhallinen lenkkareiden vaihto, pussukan luovutus ja menoksi.
Juoksu
Edessä oli kolme kiekkaa kiemurtelevaa ja ylös/alas menevää katubaanaa joka välillä poikkesi kuntoradalla. Tuo rataprofiili ei tiennyt hyvää aikaisemmin oireilleelle akillesjänteelle. Juottopisteillä kaadoin aina pari kolme lasia vettä niskaan jotta kone vähän jäähtyisi ja jäähtyihän se. Siellä oli myös ihmisiä ruiskuttelemassa letkuilla vettä, joka antoi lisäviilennystä.. Eka kiekka meni ok, mutta jossain kympin kohdalla akilles alkoi ilmoitteleen itseään ja jäykistymään ja sitä myöten askeleesta katosi kaikki rullaavuus. Ja samalla kun yritin keksiä miten voisi juosta yhdellä jalalla mahdollisimman tehokkaasti niin sehän tarkoitti sitä että se toinen jalka rupea antamaan kramppauksen oireita ja pohje meni ihan kivikovaksi. Ja taas hieman vauhti tippui mutta maaliin oli pakko päästä tänään. Kolmas kiekka oli aika tuskainen ja enää ei oikein voinut juoksusta puhua. Puolitoista kilsaa ennen maalia kävelin jyrkimmän mäen ja aloin laskeskeleen aluksi että pitääkö tässä vielä yksi kiekka kiertää vai ei. Ei enää matikkapääkään kunnolla toiminut, joten viimeisestä geelistä imut. Samalla huomasin, että tässähän on mahdollista tehdä 5:30 alitus mutta tiukille menee. Viimeinen kilsa ja alamäki mentiinkiin melkoista rampaloikkaa. Maalissa! Nyt parannellaan akilles ja katsotaan sitten triathlonuran jatkomahdollisuudet 🙂
