Pitkä viikonloppu

Tuli vietettyä nyt neljän päivän pitkä viikonloppu, kun otin vielä maanantainkin vapaaksi töistä. Sen verran oli mukava sää, että käytiin kahtena eri päivänä ulkoilemassa. Lauantaina käytiin yhdellä järven rannalla oleskelemassa ja samalla tuli taas kokeiltua Optimuksen keitintä kahvinkeittoon. Todella nopeasti kiehuu vesi tuolla kaasukeittimellä. Arvioilta noin pari minuuttia, niin saa kahden kupin verran vettä keitettyä. Eilen, eli sunnuntaina käytiin sitten Fort Worthin luontopuistossa tai keskuksessa millä nimellä sitä nyt voisikaan kuvailla. Siellä meni joitakin kilometrejä luontopolkuja, mitä pitkin käveleskeltiin muutama tunti. Ja taas oli Optimus mukana kahvin keittoon 🙂 Kuvien ottoon käytettiin ainoastaan uudehkoa Canonin G16 kameraa, mikä on osoittautunut todella hyväksi kameraksi. Kokoonsa nähden kuvat on todella hyvälaatuisia ja kelpaa mainiosti tämmöiseen päivittäiseen kuvaamiseen, minne järkkäriä ei jaksa raahata aina mukana. Ehkä toinen akku olisi hyvä olla pidemmällä kuin päivän reissulla mukana, jos ei akkua pääse välillä latailemaan. Kamerasta löytyy säätöjä enemmän kuin riittävästä ja myös hämäräkuvaus toimii hyvin.

20140419-IMG_1336

20140419-IMG_1340

20140420-IMG_1433

20140420-IMG_1494

20140420-IMG_1511

20140420-IMG_1550

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.