Häät

Kaveri mennä päräytti naimisiin viime lauantaina. Kyseessä oli pienimuotoiset häät, missä oli vain lähimmäiset sukulaiset kutsuttuna. Minut kutsuttiin, koska minulla kuulemma pysyy kamera kädessä 🙂 Vihkimisen- ja ruokailunajan kävin siellä räpsimässä kuvia, jonka jälkeen jätin ihmiset rauhaan kameran räpsyttelyltä. Kohtuullisen haastavaa oli jälleen kerran kuvata, koska yhtää luonnonvaloa ei tiloihin päässyt. Mukana oli pari järkkäriä ja toisessa salama kiinni, millä sai vähän paikattua valonpuutetta. Kuvat onnistui mielestäni hyvin ja sain tallennettua niihin juhlan tunnelman.

Kuva vihkimisestä

Kuva ruokailutilasta

Nuo suihkulähde videot taitaa aiheuttaa Internet Exploreriin (versio 7 tai aikaisemmat) jotain kummallisia virheilmoituksia. Töissä toimii ok blogisivu, mutta kotona herjaa "operation aborted" virheitä.

4 vastausta artikkeliin “Häät”

  1. Töissä IE 8 oireilee siten, että se katkaisee tuon blogin noiden kahden videon jälkeen, eikä näytä enää sen alla olevia postauksia. Blogikoodissa on joku virhe, mutta enpä tiedä miten sen sais korjattua. Firefoksilla kaikki vaan toimii.

  2. Kokeilin just vielä kotoa Päivin koneelta jossa on IE8 ja hyvin pelas. Eikait työmaan proxy vaan oo tähän jotenki osallinen?

  3. Mulla on kotona kaksi Vista konetta. Toisessa IE7 ja toisessa IE8. Molemmat lataa yleensä vain sivua sen verran, että viimeistään toisen suihkulähdevideon kohdalta lataus katkeaa. Eli esim kiinan kuvia ei näy. Joskus ne lataa blogin loppuun asti. Firefoksit samoissa koneessa toimii oikein. Kokeilin ottaa videot pois, niin sitten sivut latautuu kokonaan ja kunnolla.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.