Päivitystä…

Taas vierähtänyt aikaa, kun viimeksi tänne blogailin. Eipähän ole tullut aikaa kauheasti koneella vietettyä kesälomien aikaan. 3 viikkoa oltiin lomilla. Osaksi kotosalla ja osaksi kotimaassa reissaten. Kävästiin mm. Vaasan Asuntomessuilla katsastamassa asumisen viimeisimmät trendit. Kovin erikoista siellä ei ollut. Leffahuoneetki taisi jäädä kahteen kappaleeseen. Samsungin tai LGn kiiltävän musta LCD oli lähes jokaisessa kämpässä jostain syystä. Galleriassa on kuvia messutarjonnasta.

Kävästiin myös Pori Jazzeilla kattelemassa musiikkitarjontaa. Ensimmäistä kertaa kävin noissa karkeloissa ja ihan hauskaa oli. Mitä nyt muutama tuhat ehkä liikaa immeisiä 🙂

Samoten piipahdettiin Särkänniemessä samalla reissulla. Ei mitään järisyttävän isoja laitteita ollut, mutta kivasti meni päivä sielläkin.

Grillailtu on kohtuu paljon tässä kesällä. Kohta menee jo toinen kaasupullo vaihtoon. Viime viikolla kokeiltiin kalan (norjan lohi) grillausta. Grillaus onnistui tosi hyvin ja makua oli todella paljon, kun kalan jätti sellaiseksi mediumiksi. Siihen kaveriksi pottua ja alkuun salaattia.

Kesäloma päätettiin sitten viime viikonloppuna Oulun QStock festareilla. Siellä meni pari päivää musiikkia kuunnellen ja olutta ottaen. Moottoripyöräki on nyt liikenteessä, tosin vielä tilapäisillä kilvillä. Vielä en ole kauheasti ajellut. Sunnuntaina heitin pienen lenkin Limingan eteläpuolella. Pasi ja Päivi oli siellä päin liikenteessä, joten liittäydyin heidän seuraan. Pasin sivuilla kuva kun oltiin tankilla 🙂

Yksi vastaus artikkeliin “Päivitystä…”

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.