Viikonloppuna tuli kerättyä noin 920 mailia mittariin prätkän selässä. Lähdettiin perjantaina iltapäivällä kohti Hill Countryä eli suuntana etelä/lounas Dallasista katsottuna. Retkikuntaan kuuluin 8 tyyppiä ja 7 pyörää. Erilaisia menopelejä oli taas seurueessa. Eka päivä oli käytännössä siirtymistä Hill Country alueelle, joten kauheana ei vielä mutkapätkää päästy ajeleen, vaan pääsiassa hiemen pienempiä valtateitä ajeltiin menemään. Marble Falls niminen kaupunki oli ensimmäisen yön kohteena, mistä löydettiin sopiva yöpaikka.
Seuraavana päivänä oli vierailut parille viinitilalle, joista eräät, joille mahtuu jotain matkatavaraa mukaanki, ostivat tuliaisia mukaankin. Minun täytyi tyytyä viemään maistiaiset mahalaukussa 🙂 Lauantain lounas nautittiin Fredericksburgissa, jossa suurin osa taisi tilata Bratwurst combon ja olihan tuo ihan hyvää makkaraa. Eiköhän tuota taas vuoden pärjää tuolla makkara-annoksella. Tokapäivänä koettiin jo niitä kuuluisia serpentiiniteitä ja pääsi kuluttamaan rengasta sivuiltakin. Yöpaikan löytäminen osoittautui hieman hankalaksi, koska Banderas niminen ”kaupunki”, joka varmasti yleensä on kuollut, oli ihan täyteen buukattu. Hieman siinä pyörittiin ja kyseltiin, mutta tuloksetta. Sitten känny avuksi ja ettimään jonkun Innin numeroa edellisestä kaupungista (Kerrville), josta sattui just meille löytymään vapaita huoneita joten ajettiin sitten sinne takas, toki ei suorinta tietä vaan pikkuteitä pärräillen joka sattui olemaan umpikuja tälläkertaa. Mut olipahan hyvät mutkat ja sai ajaa vielä kahteen kertaan 🙂
Kerrvillestä herättiin sunnuntaina. Keli oli aika kostea ja vettäkin ripsi jonkun verran. Eka kertaa pääsin laittamaan sadekamppeet päälle. Eka tauolla otin ne pois, kun sää näytti vähän selkeävän. No kilometri ajoa ja taas rupesi satamaan. Ajattelin, että eiköhän se kohta lopu; ei loppunut vielä 50 mailin päässäkään. Hieman meinasin olla kostea, mutta sen verran lämmintä oli, ettei palellut. Tauolla sitten päätin olla uhmaamatta enää luontoäitiä ja vetäsin takin takas päälle. Vettä satelikin sitten puoleenpäivään asti enempi tai vähempi (joskus kasilta oltiin lähdetty liikkeelle) ja sadetakki piti myös tuulen paremmin ulkopuolella, joten ei päässyt vilu ullättämään.
Sunnuntaina ajettiin parhaimmat tieosuudet, mutta harmiksi tiet oli pirun liukkaita ja hieman rengasongelmia oli, kun ei meinannut pitoa olla. Eturengas meinas lähtä alta parissa jyrkässä alamäenmutkassa, mutta onneksi ei lähtenyt. Vauhtiakaan ei noissa mutkissa ollut kuin maks 20-30mph, joten muovia ois varmaan vain rikkoontunut, jos ei sitten vuorenrinnettä alaspäin olis valunut kaiteen ohi 🙂 Päästiin me kuitenkiin siinä jokunen tunti ajamaan kuivaakin tietä ja kivat maisemat ja tiet oli jälleen. Karstatkin pääsi irroittamaan yhdellä suoralla pariin otteeseen 😉 Mäet joita normaalisti ei edes huomaa, voi olla aika jyrkän oloisia kun vauhtia on tarpeeksi 🙂 Ja Wingiki kulkee näköjään lujaa, muttei tarpeeksi 🙂
Viimeiset 3-4 tuntia oli sit taas tuttua suorantien osuutta ja saavuin kotia joskus 8 aikaan, juuri auringonlaskun aikaan. Ja liikenne 121/635lla Forth Worthista tännepäin aiheutti enempi tuskanhikeä ku koko matka yhteensä. Ei vissiin porukalla ole minkäänlaista ymmärrystä motoristia kohtaan tällä seudulla. Taas sai katella peileihin, että tuleeko ne päälle vai ei, sen verran lähellä perässä roikkuivat ja poukkoilivat eteen…
Galleriassa kuvia. Kuvia tulee lisää kavereilta, jahka niitä heiltä saan.
