Vuosi 2010 alkoi…

kuumeillen ja siten myös loppui vuosi 2009.

Sitä ennen, ehdittiin kuitenkin välipäivinä käydä pienellä Tukholman reissulla. Lähdettiin joulun jälkeen sunnuntaina ajelemaan aamulla aikaisin Helsinkiä kohti. Ajokeli oli kohtuullisen huono koko matkan, koska autot nostatti kaiken lumen ilmaan mitä siinä tiellä oli. Rekan kanssa kohtaamiset oli jänniä, kun ei muutamaan sekuntiin nähnyt yhtään mitään. Onneksi liikennettä ei ollut vasta kuin jostain Lahden tienoilta eteläänpäin, niin matka-aika pysyi ihan kohtuullisena.

Perillä Helsingissä ajettiin terminaalin alla olevaan pysäköintiin, missä auton pystyi jättämään lämpimään vartioituun talliin.

Laivaan päästiin hyvissä ajoin ja hyttiin vietiin kamat. Siitä sitten buffettiin lataamaan maha täyteen ja hyvää ruokaa ja viiniä oli tarjolla niin paljon kuin jaksoi vetää. Laivalla oli ”Ranska” teema ja sen mukaisesti siellä oli mm. hyvä viinibaari mistä sai maistella/ostella erilaisia viinejä ja näin myös tehtiin. Kovin myöhään ei jaksettu riekkua ylhäällä vaan hyttiin ja unta etsimään. Aamulla aamupalan kautta satamaan ja metrolla Tukholman keskustaan ja pienen kävelynmatkan jälkeenHotel Stureplaniin. Hotellille kävellessä allekirjoittanut heitti siellä liukkaalla kadulla voltin ja isolaukku olalla otin kädellä vastaan horjahduksen, niin taisipa olkapäässä venähtää jokin lihas. Taitaa jokunen viikko mennä, ennenkuin se on täysin parantunut. Päivä meni kierrellessä eri liikkeet ja välillä kahville istuen. Melkoisessa loskakelissä tuli talsittua koko päivä. Seuraava päiväkin vietettiin kaupungilla sen ihmeempiä tekemättä ja iltapäiväksi suunnistettiin takaisin laivaan ja matka kohti Helsinkiä alkoi. Buffetti jätettiin menomatkalla väliin.

Aamulla oltiin Helsingissä ja kun oltiin päästy satamaan ja auto haettu, ajeltiin me Helsingin keskustasta ulos ja kyläileen tuttavapariskunnan luokse. Jokunen tunti siellä vietettiin, jonka jälkeen alkoikin kotimatka todella lumisessa säässä. Keli oli palatessa vielä ehkä pari astetta pahempi, koska satoi vielä lunta kaiken lumenpöllyämisen lisäksi.

Kotona oltiin joskus puolenyön jälkeen ja matkaan meni varmaan reilu 2 tuntia kauemmin, mitä kesäkelillä. Ensimmäiset parisataa kilsaa tultiin reilua 60km/h, kun ei voinut ohitella, kun ei yksinkertaisesti nähnyt tietä vaan käytännössä seurailtiin aina edellä ajavien valoja.

Uusivuosi siis vaihtui peiton alla kuumeessa ja alkuviikon työnaloitus viivästyi myös sairastumisen takia. Huomenna siis ensimmäinen työpäivä tälle vuosikymmentä. Toivottavasti nämä sairastelut olisi nyt sairasteltu pikkuhiljaa, niin pääsis taas vaikka juoksenteleen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.