Tämmöistä paperikameraa olen värkännyt viimeisen parin viikon aikana. Kamera on Canonin ensimmäinen järjestelmäkamera (Canonflex) ja se esiteltiin toukokuussa 1959. Aikaa tuon kasaamiseen meni varmaan kaikenkaikkiaan reilu 10 tuntia. Vielä pitäis linssi kasata ja sitten olisi koko setti valmis. Kameran etsin on irroitettava osa. Melko hankalaa oli taitella osa noista osista ja välillä piti sitten taas odotella, että liima kuivuu.
Terassin käsittely
Viime vuonna ei käsiteltykkään terassia, joten nyt oli sen vuoro saada uutta väriä pintaan. Eilen sen pesin ja tänään se sitten maalailtiin. Huomenna voinee varmaan laitella tavarat takaisin terasille.
Meidän aita se jaksaa kasvaa ja vielä vauhdilla 🙂 Pariin otteeseen olen jo pisimpiä tänä vuonna katkonutkin, että se tekisi hieman haaroja. Lannoitus näyttää toimivan ja tuo meidän pensaankasvu onkin ollut yleinen puheenaihe meidän yhtiössä 🙂
Penkin kunnnostus
Näin kesälomaviikon kunniksi piti kehitellä jotain värkättävää, joten otin pihalla lojuvan penkin käsittelyyn. Tähän tuli myös sopiva sauma kartuttaa työkaluvalikoimaa, joten kaupasta piti hakea hiomakone ja puuöljy pintakäsittelyä varten.
Purin penkin kokonaan, niin se helpotti hieman tuota käsittelyä.
Jonkun tunnin päästä kaikki hiottuna, jonka jälkeen pääsin öljyämään puut.
Kasaus olikin hieman vaikeampi kuin kokoaminen, kun ei meinannut muistaa miten palikat oli 🙂
Penkki kasassa.
Norm03
Tänään posti toi meille uuden valaisimen. Laatikon kun aukaisin, niin palapeliltähän se näytti 🙂
Pari tuntia askartelua ja valaisin oli kasassa. Vielä pitää pistoke ostaa, jotta sen voi tökätä kattoon roikkumaan. Valaisin siis Normann Copenhagenin Norm03. Ennestäänhän meillä oli jo Norm69-valaisin.
”Pimp my carage” osa III
Tänään hain kaupasta tarvikkeet renkaiden seinälle laittoa varten. Hakusessa oli jonkinlaiset telineet renkaille, että ne sais seinälle roikkumaan. Eipä löytynyt sopivia, joten piti kehitellä itse jonkinlainen teline.
Hyllynkannatin näytti tarpeeksi jämäkältä, joten niitä 4 kpl ja pari kiskon pätkää, mitkä sahasin kahtia rälläkällä. Hyllynkannattimeen laitoin vielä putkieristeen päälle suojaaman vanteita naarmuilta.
Renkaat seinällä. Vähän liian kapea jako oli pystypuissa, niin renkaat ei mahtuneet rinnakkain.
Vielä pitäis jonkinlaiset paremmat hyllyt hankkia tallin perälle ja jotka myös kestää painoa.